keskiviikko, 11. kesäkuu 2008

5.Osa Äitin oma kultakutri

Tästä pääsette lukemaan uusinta osaa. Taas tylsää osaa pukkaa, mutta ensiosassa saatte nähdä yllätyksiä(jos suunitelmani onnistuu).

Enjoy!

ff04f846.jpg

 Benjami ei enään kestänyt kakkavaipan hajua, joka tärvelsi melkein hajuaistin.

38428bcf.jpg

 Pian kuitenkin alkoi Alden ensimmäinen koulupäivä ja vaikka häntä jännitti kovasti. Hän kuitenkin astui koulubussiin hymysuin.

c0814d20.jpg

Alex vihaa kaikkia nurmikkoa, sänkyjä ja muita koiria. Mutta milloin tapahtuu muiden koirien kanssa tappelu sitä saakin miettiä.

16dba01c.jpg

 Halusin laittaa välttämättä kuvan pihasta, vaikka se ei ole vielä valmis, mutta kuitenkin halusin. Tietysti on aina oltava pihassa siivoojanauto.

e263c003.jpg

 Vihdoin oli Benjamilla aikaa tutkailla uutta laitettansa.

-Oi täältä löytyi hikinensukka,  Benjami ilahtui ja heitti sen selkänsä taakse. Olisipa täällä sormus, Benjami mietti. Hui kauhistus, perhonen, Benjami kauhistui ja peruutti taaksepäin.

Siihen loppui sekin touhu.

(Kuva kadonnut) Alden ensimmäinen koulupäivä ei sujunut hyvin, koska hän sai vain 7 todistuksen.

92cb409f.jpg

Mutta Eva hymyili, vaikka hänen poikansa sai seiskan todistuksen. Ja syynä oli tietysti ylennys ja hän on nyt projektipäälikkö.

3c140cef.jpg

Heti koulun jälkeen Alde kysyi äitiltänsä, että voisiko hän auttaa kotiläksyissä ja Eva lupasi auttaa.

-Äiti mitä tulee vastaukseksi 1+1, Alde kysyi.

-Sinun pitäisi tietää, Eva huomautti.

-En tiedä auta nyt mua, Alde aneli.

-Okei, vastaus on 3, Eva lopulta sanoi. Mutta minun on nyt mentävä nukkumaan, Eva sanoi ja lähti sisälle.

Ja Alde lopetti siihen paikkaan läksyjen teon.

73548f90.jpg

-Katsokaa minua, olen voimamies, Benjami kerskaili. Ja pystyn kantamaan, vaikka mitä, Benjami jatkoi.

Mutta millä hauiksilla?

63ce7748.jpg

Eva joutui korjaamaan rikkinäisen suihkun, mutta huonolla onnistumisella.

15829b3e.jpg 

Kauaa hän ei jaksanut, kuitenkaan korjata suihkua, koska oksennus oli jo tulossa ylös. Samalla Eva mietti oliko hän syönyt pilallista ruokaa, mutta päätti, että se tarkoittaisi seuraavan lapsen tulemista.

ec8cc1e5.jpg

Eva vaihtoi tyyliänsä äidimmäksi, koska hänelle syntyisi toivottavasti kolmas taapertaja lähi tienoilla.

de03198b.jpg

Eva vihdoin suostui vaihtamaan Nickin vaipat Benjamin puolesta, mutta tajusi pian, että se oli huono valinta.

9a3b1430.jpg

8b14819f.jpg

Mutta lasten hoitokaan ei ollut vain vaippojen vaihtoa. Josta Evakin piti.

c694146c.jpg

Pian Nickin kehtoon laskemisen jälkeen Evan maha kasvoi.

66e8f330.jpg

-Hei kukas sinä olet, Alde kysyi?

-Minä olen Mathias Pix, entäs sinä, Mathias kysyi.

-Minä olen Alexandre Evenence, mutta tutut sanoo minua Aldeksi ja minä asun tässä talossa, Alde esitteli.

-Kiva tavata, voisinko minä tulla teille kylään, Mathias kysyi.

-Tietysti, Alde innostui.

8dc6b649.jpg

Juttu luisti hyvin ainakin silloin, kun puhuttiin kasvamisesta. Pian pojista tulee tällä menolla parhaita ystäviä.

201bc440.jpg

Älä hyvä simi jätä ystävääsi kuolemaan. Ahaa te siis leikitte rosvoa ja poliisia, ei mitään hätää siis.

 

d88c8bc3.jpg

Eva huomasi, että pihalla oli mies ja tietysti hänen oli pakko tutustua. Mutta onko soveliasta kävellä pihalle alusvaatteet päällä?

a8d91903.jpg

Pian Benjami tuli töistä ylennys ja oikein vastattu urakysymys mukana, josta  sai 5 000simeleonia ja apulaislääkärin paikan.

8fb5df2c.jpg

Pian samana päivänä saatiin juhlia Nickin syntymäpäivää.

3b6a35f0.jpg

376ab8c1.jpg

Nick edestä ja takaa. Ihan mukavan näköinen poika.

Luonne:

Kaksonen

S 2 S

U 9 M

L 9 T

V 7 L

M 5 K

54b0e003.jpg

Nickiä alettiin heti opettaa potalle, mutta mahtimaito oli asialla niin kuin aina.

1e9f4d4b.jpg

Benjami halusi itse opettaa pojallensa puhumisen taidon ja onnistui niin hyvin, että Nick osasi pian sanoa "iti".

2e010a4b.jpg

Benjami halusi myös opettaa Nickin kävelemään, eikä Eva taaskaan pannut hanttiin.

66faceba.jpg

Eva maha kasvoi jälleen.

-Ihanaa saan pian vaavelin toivottavasti se olisi tyttö, Eva ajatteli.

408a5c51.jpg

Alde halusi kokeilla taitojansa maalaustelineellä.

fc0e8e93.jpg

Ruokapöydässä juteltiin sitä sun tätä, mutta suurin osa asioista oli tapaamiseen liittyvää.

12821610.jpg

Mutta pian rauhallisen aamun rikkoi koiratappelu. Alex ja Missy alkoivat tapella, jossa karvat lensivät.

647910b9.jpg

Pian pihaan ajoi poliisiauto. Mutta miksi?

b0f930aa.jpg

Ahaa, poliisi vei Alexin.

-Pääseekö Alex hyvään kotiin, Eva kysyi.

-Kyllä Alex pääsee hyvään kotiin, poliisi sanoi ja lähti autolle.

4ff74e12.jpg

Nickin ensimmäinen leikkikalu oli logiikkalelu ja muihin leluihin hän ei sitten koskenut.

00b189c5.jpg

Alden ensimmäinen maalaus ripustettiin seinälle, mutta hetken päästä se kuitenkin myytiin.

7c8ece78.jpg

Eva halusi tehdä jotain hyödyllistä ja meni leikkelemään puskat.

49caee17.jpg

Pian Alden seinää koristi hänen oma kuvansa, jonka hän oli itse maalannut.

850c17bc.jpg

Eva oli niin poikki, että hän ei edes jaksanut kömpiä sänkyyn vaan nukahti seisaalleen.

e582c180.jpg

Eva ei kauan pystynyt nukkua, kun vauva oli jo tulossa maailmaa.

a2bfff0c.jpg

Pian Evan sylissä makasi hänen ensimmäinen tyttövauva ja Eva risti hänet siltä istumalta Natashaksi.

16257e93.jpg

Ei kauan kestänyt ennen kuin Aldella tuli luovuus täyteen niin kova maalaamaan hän oli.

0dd1cff3.jpg

Vihdoin Alde sai maalattua äitinsä kuvan ja ripusti sen makuuhuoneen seinään.

4acb7a5a.jpg

345246f3.jpg

7bad35c7.jpg

01b3b739.jpg

Eva oli innokas hoitamaan Natashaa ja molemmat rakastivat niitä hetkiä, jolloin sai viettää kahden keskeistä aikaa.

0c8f24c5.jpg

Vaikka Alde sai vain 9,5 todistuksen hän oli tosi onnellinen.

4a690b81.jpg

Ja seuraavana päivänä hän sai kympin todistuksen ja oli haljata onnellisuudesta.

7c942450.jpg

Ja olihan sitä todistusta näytettävä isälle, joka oli aivan innoissaan.

d5d03096.jpg

Missyn oli aika synnyttää toisen pentueen ja toivotaan, että pennuista tulisi edes vähän kiltempiä.

daebe7ef.jpg

Ensin ainoa tyttöpentu Bibsa.

8cc7829f.jpg

Toisena häntäänsä jahtaava Caesar.

28fc8b49.jpg

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisenä Danny.

9c411609.jpg

Ja samana päivänä vietettiin Natashan ja Nickin synttäreitä. Ja Eva puhalsi ensimmäisenä Natashan kynttilät.

30123e81.jpg 

Tälläinen äidin tyttöstä tuli. Heti muodon muutokseen!

Ja Natshalla on sama luonne, kuin Nickillä.

bcb7ffe5.jpg

Ja sitten oli Nickin vuoro kasvaa ja Eva puhalti Nickin kynttilät.

03fccd2c.jpg

Ja tälläinen poika kasvoi Nickistä. Sinäkin saat muuttaa tyyliä.

 

Tälläin osa oli. Mitä mieltä?

Toivoisin kommentteja risuja ja ruusuja. Seuraavassa osassa tapahtuu.

See you later!

torstai, 29. toukokuu 2008

4.Osa Kasvuja ilman juhlia

 Helou! Olen täällä taas 4.Osa mukana.

Huom.Tämä on minun ensimmäinen nettiin laittama simstarina, että en ole vielä mestari näissä tarinoissa ja tiedän että ladatut olisivat hienoja, mutta en saa niitä simsiin millään.

Korjaukset:Seinät ovat ylhäällä, timantti poissa , valaistus hyvä, kuvat hyvä laatuisia ja teksti sujuvaa(ehkä).

Kuvia noin 50kpl.

Mutta nyt on aika mennä lukemaan.

Enjoy!

2aec93a3.jpg

Eva näki ikkunasta, että pihalla oli nainen hän halusi mennä heti tervehtimään häntä, koska ei ollut nähnyt pitkään aikaa muita simejä. Tämä nainen verkka-asussa esitteli itsensä Enninksi ja Eva käski hänen astua peremmälle. Enni ei voinut kieltäytyä kutsusta ja käveli ovesta sisään. Samalla Eva ehti mietti olisiko siitä vaimoksi periäpojalle, mutta hylkäsi ajatuksensa.

2a7b516c.jpg

Eva käveli ovea kohti, mutta huomasi, että koppi oli likainen ja meni siivoamaan sen, koska Eva halusi koirillensa pelkää hyvää. Mutta hän huomasi pian miten likainen se oli ja oksennus nousi kurkkuun pahasta hajusta.

33d19f4d.jpg

Sisälle päästyään Eva sai ajatuksen. Ja hän meni lepertelemään Benjamia ajatuksissaan toinen lapsi. Ja Benjami suostui.

91cd72e5.jpg

Ensin he pussailivat tunnelman kohentamiseksi ja vaihtoivat hellyyden osoituksia.

443ed674.jpg

Mutta kauaa he eivät niitä jaksaneet tehdä vaan pian lakanat pöllysivät hurjalla vaudilla. Ihme jos tuolla ei tule lapsia, mutta tulette vastauksen vielä näkemään.

f36a1f23.jpg

Ruokapöytään astuessa Enni taisi kysyä liian aran kysymyksen Benjamin ilmeestä perustellen.

766f2724.jpg

Eikö Alex vieläkään opi sisäsiistiksi, mutta toivotaan, että huono tapa poistuu täysikasvuisena. Mutta miksi ihmeessä Benjami seisoa tönöttää ja katsoo Evaa?

d2e45cbd.jpg

Benjami polvistui Evan eteen ja otti taskustaan sormusrasian. Sormusrasian sisällä oli kihlasormus, joka loisti yhtä voimakkaana, kuin timantti, eikä Eva voinut sanoa ei sormuksen nähdessään niin upea sormus oli. Pian Eva otti sormuksen rasiasta ja laittoi sen sormeensa.

c760f43d.jpg

Eva tunsi oksennuksen nousemaan kurkkuun ja juoksi päätä pahkaa vessaan, mutta harmiksi Benjami oli istahtanut pöntölle lehden kanssa ja Eva tiesi hyvin, että vessaan ei pääsisi tuntiin. Minne oksennus sitten katosi? Se jää arvoitukseksi:)

ff402fa3.jpg

Vihdoin ja viimein oli Alexandren synttärit ja niitä vietettiin ihan perheen kesken(jos Enniä ei oteta mukaan). Benjami arvasi, että pikkuinen Alde(Evan keksimä lempinimi) ei pystyisi puhaltamaan kynttilöitä, siksi Benjami puhalsi kynttilät Alden puolesta.

16a754e3.jpg

Pikkuinen Alde edestä. Tämä nuori herra unenpöpperössä oli laittanut silmät kiinni eli silmien ei kuuluisi olla tuollaiset. Puuttuva alahuuli*itkeä pillittää*.

Horoskooppi:

Kalat

S/S =5

U/M=3

L/T =10

V/I=7

M/K=10

 

c99b322a.jpg

Ja sivusta. Ihan mukavan näköinen poika. Voisi tulla periäksi, jos ei tule komeampia/kauniimpia jälkeläisiä.

b715e6ed.jpg

Mikään ruoka ei Evan vatsassa pysynyt vaan kaikki tuli ulos, mutta hyvä rouva ettei oksennusta lentäisi voisitko oksenttaa pönttöön ei tänne päin.

a9a2efb6.jpg

Ei ihme, että Benjami on hermoraunion partaalla, kun kerran tarpeet ovat punaisella, talo on sotkuinen ja töissäkin pitäisi käydä.

fd8eeae1.jpg

Alde sai pikkuisen muodonmuutoksen. Kasvonaamio tuli siitä, kun Eva näki kasvomaalia ja halusi tehdä sillä Alden kasvoille jotakin ja tälläine siitä syntyi. Alde komistui entistä enemmän ja silmät sitä paitsi näkyvät nytten.

52e97800.jpg

6b7ec7e6.jpg

Tälläinen kaatopaikka on Evalla ja Benjamilla. Milloin ihmeessä he siivoavat tämän huushollin?

e4d61d8a.jpg

Ensimmäinen leikkikalu jolla Alde leikkii. Tästä pojasta voi tulla mikäkin puhuja tyyppi.

0aeaae5a.jpg

Mutta koko elämä ei voi vain olla leikkiä on Alden opittava käydä potallakin. Toivottavasti Alden odottamisessa ei Eva nukahda pystyyn.

4c995dea.jpg

Vihdoin ja viimein Eva soitti siivoojan ja heidän siivoojaksi tuli Lulu Harakka. Hän ei tiedäkkään mihin kaatopaikkaan hän tulee.

1bbcaf5a.jpg

Evan kolmas oksennus ja juuri pestylle pöntölle, mutta Eva ei voi sille mitään, että ruuat eivät laske mahaan.

662c7339.jpg

Älä vastustele vaan siivoa. Siivoojan työ ei taida olla kaikista mukavinta ainakin Lulun ilmeestä perustellen.

27562b8d.jpg

Eva torkahti sohvalle, koska tiesi, että Aldea pitäisi pian hoitaa.

6d200759.jpg

Vihdoin Evan maha kasvoi, mutta kestäisi vielä jonkin aikaa ennen , kuin vauva syntyisi.

0b36019f.jpg

(Tätä ennemin oleva kuva katosi jonnekkin)Ruokalähetti antoi ruuat ja Benjami kiitti pian Benjami vei ruuat jääkaappiin.

e53ec609.jpg

Potalle opettaminen kävi paremmin mahtimaidon avulla.

2748c0d8.jpg

Ja kävelemisenkin opettaminen onnistuu paremmin.

22de7a50.jpg

Ei saa unohtaa puhumisen opetteluakaan mahtimaidon avulla.

29801ed1.jpg

Mitä tämä perhe muka teille on tehnyt, kun kerran varastetaan lehtiä?

c0fc103d.jpg

Ihme ja kumma, että sillä luonteella, joka Aldella on voi parkua, mutta onneksi tuo on vasta ensimäinen kerta.

1f243265.jpg ´

Vihdoin ja viimein Alex kasvoi, mutta kasvun jälkeen Alexista tuli vielä tuhmempi.

309cfd04.jpg

Eva ei enään jaksanut kuunnella Alden itkua vaan meni päästämään hänet pois kehdosta.

0384a357.jpg

Alde isona poikan jo osaa mennä itse potalle, mutta hän ei osaa vielä laskea housujaan alas.

fe555f50.jpg

Alde rakastaa eläimiä varsinkin koiria ja tykkää koirien halaamisesta, mutta hän halaa koiria väkivaltaisella tavalla.

685eea58.jpg

Jännitys tiivistyy saako Benjami ylennystä. Anna ylennys anna *rukoilua*.

15ff8a0c.jpg

Ja ylennys nyt Benjami on lääkäriharjoittelia. Sen kunniaksi Benjami on iloinen, että käsikin jo kohoaa ilmaan tai Benjami ilmoittaa vain, että on tullut kotiin.

39232e84.jpg

Ensimmäinen kerta, kun Aldea pestään. Samalla Eva huomaa, että kasvoväri ei ollutkaa vesiliukoista. Mutta ei hätää onneksi kasvovärin vieressä oli sen poistoainetta.

2f5e05c7.jpg

Eikö simit tiedä mikä on kotirauhan rikkomista ja Evan pitää kyykkiä vielä keräämään roskat, vaikka hän on raskaana.

9c6b1db6.jpg

Ensimmäinen koira tässä taloudessa, joka kaivaa kuoppaa.

989f61b9.jpg

Onneksi Eva huomaa ikkunasta mitä Alex teki ja meni torumaan sitä.

a24db400.jpg

Pian Alex huomasi sängyn ja meni pureskelemaan sitä, mutta Alex lopettti sen pian.

317d2ce9.jpg

Benjami vahvana miehenä alkoi kaivaa kuoppaa pois, kun kerran Eva ei halunnut tai jaksanut sitä tehdä.

c2fa4bd6.jpg

Maha pulleni taas, mutta Eva älä yritä reväyttää alahuultasi tuolla suun aukomisella.

0fbc09ef.jpg

Vihdoin ja viimein Benjami sai tämän vekotuksen töistä, kun sisällä ei ollut tilaa se oli laitettava pihalle.

a5425e7b.jpg

Aika on mennyt nopeaa ja nyt voi Alden synttäreitä juhlia. Juhliin ei kutsuttu ketään vierasta, mutta linssilude Raija tuli Benjami kanssa töistä ja juhli Alden synttäreitä.

b073fcfb.jpg

Tälläinen poika Aldesta tuli. Tosi pieni ylähuuli(yhyy), mutta toivotaan, että ylähuuli kasvaisi.

8762681f.jpg

Ihan hyvä sivuprofiili. Ja tässä on Raija linssilude oudolla tavalla kuvassa kylläkin.

7d9bd41b.jpg

Eva onnitteli Aldea ja antoi hänelle lahjansa eli oman huoneen.

bb3b6732.jpg

Alde halusi muuttaa tyyliänsä ja laittoi hiukset paremmin ja pyyhki kasvonsa.

9c8995e2.jpg

Pian synnytys alkoi. Eva huusi tuskissaan. mutta Benjami ihan vieressä laittoi rauhallisesti ruokaa. Ompa siinä mies ei huomioi vaimoasnsa, kun hän synnyttää.

23eb2e2f.jpg

Synnytys sujui hyvin ja Evan käsissä lepäsi poikavauva Nick.

Tälläinen osa oli 4.Osa. Toivoisin kommenteja  ja jos löydätte virheitä ilmoittakaa minulle niin korjaan ne sen jälkeen.

maanantai, 12. toukokuu 2008

3.Osa Pikkuisten kanssa elämä(jakso b)

 Toivoisin että tämä jakso olisi kaikista parhain tähän mennessä ja nyt tarinaa lukemaan.

Try enjoy!

0e38c6a6.jpg

Vihdoin alkoi Missyn ensimmäinen synnytys tosin vesilätäkön reunalla.

d034be21.jpg

Syntyi kaksi pentua, uros ja narttu.

Tässä narttu jonka he nimesivät Annieksi. Annie tietää jo nytten, että ei pitäisi Evasta ja lähtee jouksemaan karkuun, mutta Missy ottaa sen pian kiinni.

4a9e18a8.jpg

Ja tämä herra on Alex. Se ei yritä juosta karkuun niin kuin sisarensa vaan haluaisi mennä sisälle.

4aca4f0d.jpg

Sisälläkin on synnytyksen aika.

-Benjami soita ambulanssi ja äkkiä minulle varmasti pitää tehdä keisarinleikkaus, Eva huuta tuskissaan.

-Auu, Micke ulvoo vieressä, mutta se ei herätä nukkuvaa Benjamia.

Onneksi synnytys sujui hyvin, vaikka ambulanssia ei ollut lähi tienoillakaan.

055b07a9.jpg

Ja tässä lepää Evan esikoinen. Hänellä on vähän vaaleampi iho kuin äitillänsä, mutta hän on varmaan perinnyt ihon isältänsä.(Toivottavasti hän perii vain ihon isältänsä)

1f39c565.jpg

Eva laittoi vauvan kehtoonsa ja meni korjaamaan rikkinäistä televisiota, joka oli ollut siinä jo hetken rikkinäisenä.

38bf281a.jpg

Benjami oli menossa syömään aamupalaa, mutta kun hän näki pennut ja esikoisensa hänen sydämmensä heltyi. Hän heitti pienen palan räiskälettä lattialle ja pennut kävivät sen nopeasti syömässä.

c6df2e8f.jpg

de9e232a.jpg

4d38721b.jpg

4953f71e.jpg

Eva hoiti esikoistansa tiuhaan tahtiin monta kertaa päivässä. (Huone josta kuvat ovat otettu, (paitsi yksi )on vauvanhuone)

11b2fc9d.jpg

Benjamikin ryhtyi vauvan hoitoon, mutta ensimmäinen kerta kun hän vaihtaa vaipan.

d5637bfc.jpg

Hänen ensimmäinen työpäivä ensihoitajana. Benjami mietti tärkeitä asiota  mitä hän luki ensihoitaja-kirjastansa.

(kuva kadonnut)Lukeminen kannatti koska hän pääsi sairaalanhoitajaksi.

e8c6a763.jpg

-Benjami, kuinka monta kertaa olen kieltänyt sinua syömästä kaikkia räiskäläisiä, Eva huusi raivoissaan kun näki räiskäläisten loppuneen.-Pitää katsoa löytyykö mitään muuta syötäväksi kelpoista, Eva sanoi ja tönki jääkaappia.

578d1138.jpg

-Onneksi löytyi edes puolikas purkkihekku-tölkki, mutta näin ei saa jatkua, Eva sanoi joi juoman loppuun ja lähti puhelinta kohti.

6a4642aa.jpg

-Hmm... ottaisin Kiinalaisen perheaterian, Eva sanoi.

-Lähetys tulee pian, joku sanoi luurin toisesta päästä.

-Okei, kiitos, Eva kiitti ja sulki puhelimen.

1a9ece1d.jpg

Pian lähetys saapui.

-Tulippa pian, Eva tokaisi.

-Minua on kyllä kutsuttu nopeaksi, ruuanlähetti vastasi.

-Kiitos vielä kerran, Eva kiitti.

-Tämä on minun työ, lähetti huomautti ja sitten Eva lähti sisälle.

14488555.jpg

-Benjami tule syömään, Eva kutsui.

-Tullaan tullaan, Benjami vastasi.

-Tule pyötään istumaan ja syömään tätä, Eva sanoi.

He alkoivat syömään.

-Ompa tämä hyvää, Benjami totesi.

-Siis tosi hyvää ja tämä oli sitä paitsi tarjouksessa, Eva huomauti.

-Mutta tätä on tosi paljon, Benjami huomasi.

195b2ed3.jpg

He söivät ja söivät... eivätkä edes huomanneet, että Annie kakkasi heidän jalkojen viereen. Niin hyvää ruoka oli.

036ddb38.jpg

Ruaan jäkeen Eva huomasi, että hänen maha oli kasvanut. Mutta ei se ollut raskauden pullistus vaan...

-Minä olen lihava, Eva huusi kauhuissaan!

-Ei se ole kauhea asia, Benjami houmautti.

Ja sitten Eva rauhoittui.

c27e986e.jpg

-Hupsis, minustakin tuli lihava, Benjami huomasi suihkun jälkeen.

c4cacc11.jpg

Minusta olisi kiva, että tavattaisiin meillä Maura, Eva kysyi?

-Mainio ajatus, Maura tokaisi.

-Tule pian sitten, Eva sanoi.

-Lähden juuri nytten, Maura huomautti.

-Okei, selvä, Eva sanoi ja sulki puhelimen.

56721ea8.jpg

Miksi aina keittiöön. Eva ei pidä tuosta yhtään.(Keksiny ei mitään muuta)

be165b2b.jpg

-Mukava tavata sinua Maura, Eva tervehti.

-Niin sinuakin, Maura vastasi.-Oletko saanut lapsen jota olet jo kauan haaveillut, Maura kysyi?

-Olen olen, Eva sanoi.

-Mukava kuulla, Maura sanoi.

-Se on aivan ihana, Eva sanoi.

-Varmaan, Maura huokaisi.

-Mikähän Mauralle tuli, Eva mietti mutta ei tohtinut kysyä.

7fe19b2e.jpg

-Tuota haluaisitko koiranpennun, Eva kysyi?

-Olisihan sellainen mukava, Maura sanoi.

-Tule sitten katsomaan sitä, Eva sanoi.

-Okei okei, Maura sanoi ja he kävelinät sisälle.

8effc881.jpg

-Ompa Eva kaunis, Maura huokaisi.

-Ostatko Annien, Eva kysyi.

-Ai tuota noin... ostan, Maura sanoi.

-Okei, Eva sanoi ja antoi Annien Mauralle.

60accb32.jpg

-Tuossa sinulle koirasta, Maura sanoi ja antoi rahaa.

-Kiitoksia tosi paljon, Eva sanoi ja ällisteli rahan määrää.

-Ole hyvä vain, Maura sanoi ja lähti Annie mukanaan.

d4c1fded.jpg

Benjami halusi liika kilot pois lähti jumppaamaan. Joka oli laihduttavaa.

88d606aa.jpg

55e9d744.jpg

945a9e8a.jpg

Pitäisikö siivoja jo tilata tähän huusholliin?

Kysymykset:Mikä on vauvan sukupuoli ja hänen nimensä alkaa Alex sanalla?

Risut ja ruusut ne auttavat tätä tarinaa paremmaksi.

perjantai, 9. toukokuu 2008

3.Osa Pikkuisten kanssa elämä(jakso a)

 Tämä on siis Evenencen kolmas osa(jakso a). Kuvia mahtuu tähän 31.

Huom. Muutamassa kuvassa näkyy timantti(tiedän poisto koodin), parissa kuvassa on seinät alhaalla, kuvat vasta loppupuolella hyvä grafiikkisia ja yritän tehdä tekstistä sulavaa.

Try enjoy!

a862785e.jpg

Evan ja Benjamin talo pihalta. Heillä on pieni omakoti asunto, mutta he pitävät talosta kovasti. Minunkin mielestä talo on hieno vaikka se ei ole mikään kartano tyyppiä. Kuin arvata saattaa heillä on valkoinen puutalo.

9b8acbec.jpg

Pohjapiirustus(vai mikä nyt onkaan). Ylhäällä vessa, vasemmella keittiö, oikealla aikuisten makkari ja keskellä olohuone-eteinen.

f9d51dfb.jpg

Olohuone-eteinen on tälläinen. Koko valkoinenovi vie aikuisten makkariin ja toinen valkoinen ovi pihalle. Monet tavarat haettiin Evan vanhasta kodista, mutta tavaroita piti korjailla ja pestä.

43ea41f4.jpg

Aikuisten makuuhuone. Vallitsevin väri on keltainen niin kuin näkyy. Tapeetteja tähän huoneeseen etsittiin viidestä eri paikasta ja lattioita kolmesta eri paikasta.

e8a8464a.jpg

Vessa jonka hallisevin väri on valkoinen. Tilaa on vähän liian turhan paljon, mutta vessassa ei ainakaan tule ahtaaksi.

872d68f0.jpg

Ja keittiö jossa on nyt tarjolla spagethia. Keittiön hellat ovat melkein talon ainoat mustat esineet. Muuten Benjami olisi tullut hulluksi.

Tämä oli siis talo jossa Eva ja Benjami asuvat talo voi välillä muuttua(olen sellaista tyyppiä joka rahan mukaan aina ostelee parempia kalusteita simeille, vähän väliä). Ja nyt kunnon tarinaan:

937646de.jpg

-En tiennytkään että vanhemmillani oli näin ihana sänky, Eva totesi hiljaan ja nukahti silmänräpäyksessä.

5ea1c06b.jpg

Mutta eräs ei ole vielä unten mailla.

-Onpa sinulla pehmeä turkki, Benjami huokaili ja silitti Missyä.-Heippa Missy, Benjami hyvästeli ja lähti makkariin. Missykin meni nukkumaan koppiinsa.

e46dfca1.jpg

Mutta Missy ei millään pystynyt nukahtaa se kieriskeli kopissansa ja  pelkäsi että sudet tulisivat. Lopulta Missy käpsytteli kodin turvaan.

f589a07f.jpg

Ennen nukkumaan menoa Benjami halusi muuttaa tyyliänsä siinä hän onnistui täysin.(Hän näyttää nyt komeammalta kuin alkuperäinen Benjami).

-Pitääkö hän  Eva nyt minusta enemmän, Benjami tuumaili.

1cd1a9b6.jpg

Uutta intoa puhkuen Benjami halusi siivota vessan.

-Puuh lääh viimeinen lätäkkö enään jäljellä, Benjami pyyhki hikeä pois ja luuttusi lätäkön. (Tuo viiva on sitten ikkunasta joku juttu älkää antako sen häiritä teitä)

13fe18cd.jpg

Kovan uurastuksen jälkeen Benjami meni Evan viereen nukkumaan.

-Hyvää yötä kulta, Benjami sanoi ja meni Evan viereen.

-Hyvää yötä, Eva vastasi mumisten.

11f885f6.jpg

Missy oli hiljaa mennyt petiinsä nukkumaan ja onneksi sen ei enään tarvinnut pelätä susia hyökkäävän kimppuunsa.

c7c7a09f.jpg

Kauaa ei kuitenkaan Missy huvittanut nukkua vaan meni peilin kanssa leikkimään. Eva onneksi huomasi sen ja hiiipi hiljaa olohuone-eteiseen.

be8f9f10.jpg

-Saisiko taksin, Eva kysyi?

-Ai jonnekkin bilepaikkaan, taksikuski kysyi?

-Ei tietenkään vaan Lemmikki unelmaan, Eva tiuskaisi.

-Eikö se ole kiinni, taksikuski kysyi?

-Mitä väliä vaikka se olisi kiinni, Eva sanoi.

-Okei, tulen viiden minuutin päästä, taksikuski ilmoitti.

b6c028b6.jpg

Onneksi Lemmikin unelma oli auki ja hän sai ostettua Missylle kaverin Micken.

-Tiesitkö Micke että kotona sinua odottaa tyttökoira, Eva sanoi ja silitti Mickeä.

b3206111.jpg

-Huomenta, Benjami tervehti.

-Huomenta, postinkantaja tervehti.-Hmm, missä on se puolialaston nainen joka jakelee rahaa, postinkantaja mietti, muttei viitsinyt kysyä Benjamilta.

1b2a05e0.jpg

-Ei, ei ja ei miksei ole lääketieteelle vapaata paikkaa, Benjami mietti melkein vihaisena.

-Kyllä se paikka sinulle lääketieteellä tulee, Eva rohkaisi.

-Niin, Benjami sanoi surkeana ja laittoi lehden pois.

7612c213.jpg

-Tarkoittaako tämä sitä että vauva on tulossa en ainakaan ole pilaantunutta ruokaa syönyt, Eva mietti.

-Etkai vain oksenna. Et sinä saa sairastua, Benjami kysyi?

-Ei, en oksenna, Eva sanoi .

-No mikä ääni sieltä vessasasta kuuluu, Benjami halusi tietää?

-Siivoan vessanpönttöä, Eva keksi nopeasti jotain.

-Asia selvä, Benjami sanoi lopulta.

Ja Eva pyyhkäisi otsaansa hiestä.

ce49b9f7.jpg

Koirilla taisi mennä kemiat yhteen. Toivottavasti tulisi pentuja.

387cd9bc.jpg

-Haluaisikko vielä vauvan meille, Eva kysyi varovasti?

-Olisihan pieni vauva mukava, Benjami vastasi.

-Meille taitaa tulla pikkuinen, Eva sanoi iloisesti.

-Mistä niin päättelet, Benjami kysyi tuimempi ilme kasvoillaan.

-Ajattelin vain, Eva sanoi ja söi spagehtinsa.

e98406f9.jpg

-Voi ei, Benjami ei pidä tästä, Eva voihkaisi.

-Ai mistä en pidä, Benjami kysyi?

-Minä vähän lihosin vain, Eva valehteli.

-Sinä saat olla sen kokoinen kuin haluat, Benjami ilmoitti.

f470c137.jpg

-Tule keittämään Eva, Benjamin huusi.

-Okei, Eva sanoi ja laittoi alusvaatteet päälle.

Harmiksi ruoka paloi.

-Kauhean makuisia nämä pohjaanpalaneet räiskäläiset, Eva sanoi ja oksennus nousi kurkkuun.

-Syö nyt vain, Benjami sanoi.

Ja molemmat söivät ruokansa.

016b3872.jpg

-Apuaa, minä kuolen, Eva huusi.

Kuoleeko nyt meidän Eva. No ei, hän vain opettaa Missylle uutta temppua siinä kaikki.

b0d9ec8b.jpg

-Auttakohan tämä mitään, Eva miettii.-Tätä niin mainostettiin telkarissa, Eva sanoi itsekseen. Ja jatkaa meditoimistansa.

1478f41f.jpg

-Miksi sen pirskatin koiran piti hajoittaa tämä sohva, Benjami manaili ja keräsi sohvasta tulleet roskat.

-En ole koskaan pitänyt koirista, Benjami totesi ja vei roskat roskikseen.

Eva kuuli mitä Benjami oli sanonut, mutta hän ei halunnut myydä missään tapauksessa koiriansa.

35c7dfae.jpg

Sitten tapahtui yllätys.

-Oi ihanaa vauva tulee pian, Eva iloitsi.-Mutta Benjami ei pidä tästä, Eva sanoi apeana ja hymy kasvoiltansa haihtui pois.

200c0d0d.jpg

-Hmm... jes vihdoin pääsen lääketiede uralle, Benjami iloitsi.

Eva katsoi oven raosta ja huokaisi:-Onneksi Benjami on nyt iloinen onkohan jo aika kertoa?

e3c1b196.jpg

-Minun mielestä lelut ovat mukavia, Eva sanoi.

-Ei niissä mitään kivaa ole ne vain maksavat, Benjami totesi.

-Ei tästä tule mitään, Eva huokaisi itsekseen.

-Teeppä nytten ruokaa Benjami komensi Eva.

a9a814aa.jpg

-Oho, Benjami huomasi että hän oli lihonnut.

-Mitä oho, Eva kysyi?

-Ei mitään, Benjami sanoi.

-Okei, Eva sanoi.

f58e468b.jpg

-Puuh, lääh ompa tämä raskasta, Benjami totesi. -Miksi te tyhmät rakit vain lepäilette, Benjami tiuskaisi Missylle. -Kuntoilisit edes joskus, Benjami sanoi.

Eva kuuli kaiken, mutta ei tiedä pystyykö hän pitämmän koirat ja vauvan itsellänsä.

3.osasta ensimmäinen jakso oli tälläinen. Yritän tehdä muista osista pidempiä, mutta nyt kun en vielä jaksa kirjoittaa suoraan 62kuvaa laiton tämän kolmannen osan jaksoiksi. B.jakson pitäisi tulla pian.

Kysymys:Milloin Eva uskaltaa kysyä Benjamilta tulevasta vauvasta?

Toivoisin risuja ja ruusuja. Jos teillä ei ole mitään kommentoimista kirjoittakaavain kommenttiin luin niin tiedän että kuinka moni lukee tätä.

keskiviikko, 23. huhtikuu 2008

2.Osa Sinkku elämää

Tervetuloa lukemaan Lc Evenencin toista osaa. Nimen perusteella tämä on Lc haaste, mutta en laske pisteitä. Tässä osassa seinät ovat alhaalla, kuvat eivät ole parhaimmasta päästä ja teksti voi olla tönkköä. Muistakaa tämä on sitä paitsi minun ensimmäinen Lc:eeni netissä, mutta nyt on toisen osan aika tulla esiin. Tässä osassa on 30 kuvaa.

354a2c0e.jpg

-Hyvää huomenta, Eva tervehti postinkantajaa alusvaateet päällä.

-No hei, postinkantaja tervehti ja yritti päästä puolialastoman naisen käsistä.

871e2e53.jpg

-Tuossa sinulle olet ansainnut ne, Eva sanoi ja antoi vähän käteistä.

-Oi kiitos, postinkantaja kiitti.

-Tuolla saat karkkia ostettua, Eva huomautti.

-Etkö sinä halua karkkia, postinkantaja kysyi ja yritti antaa rahat takaisin.

-En oikein pidä karkista tai en ole kyllä koskaan saanut maistaa, mutta en halua että sinulle tapahtuu niin, Eva totesi ja lähti sisälle tuore lehti kädessä.

6d2a7868.jpg

-Eikö lehdessä ollutkin ilmoitus että Muoti`s pitää alepäivän, Eva mietti ja soitti taksin.

-Olisi kyllä ihanaa jos lapsia vilisisi jaloissa, Eva tuumasi.

45413458.jpg

-Taksi tuli jo, Eva huomasi ja riensi kyyttiin.

Hän ei kyllä löytänyt mitään ostettavaa.

5f9aaf1a.jpg

-Siis noinko siivotaan aika omituisella tavalla, Eva ihmetteli ja luki pien mökki kirjaa ja ällisteli siivous sen siivous ohjeita.

337d4967.jpg

-Miksi juurin minun vessassa pitää oksentaa, Eva tuskaili.

-Ei pysty pidätellä, Minie huusi vessasta ja antoi vielä hyvästelyt vessanpöntölle ennen kuin lähti.

62c89982.jpg

-Hei hei, Eva hyvästeli.

-Oli mukava nähdä tullen joskus muulloinkin käymään, Minie hymyili, mutta oksennus nousi kurkkuun ja lähti juosten pois.

-Hyvä että lähti, Eva huokaisi ja lähti siivoamaan vessaa.

aa1130c2.jpg

-Huh huh onneksi siellä luki että lauantai on siivouspäivä en muuten olisi jaksanut puhdistaa tätä mökkiä, Eva sanoi ja pyyhki hien pois kasvoilta.

-Tuo vessan siivous oli kamalaa, Eva huokasi  ja vilkaisi vessanpönttöä.

0c4a4464.jpg

Heippa, Eva tervehti.

-Hei sullekin, (kun ei muista niin ei muista olkoon vaikka Pete)Pete vastasi.

-Peremmälle vaan, Eva sanoi.

-Kiitos tulen mielelläni, Pete vastasi.

6d20cecf.jpg

-Minua niin väsyttää voisitko lähteä, Eva kysyi kohteliaana?

-Kyllä voin lähteä jos sinä olet kerran väsynyt, Pete vastasi.

-Voit tulla joskus muulloin kylään, Eva sanoi.

851cd73e.jpg

-Mikä ulvoo ja voi puraista, Eva mietti herättyään uniltaan?

-Tietysti susi, Eva totesi.

-Niin joo pari sivua jäi lukematta lehdestä, Eva muisti

7b4ff7be.jpg

-Ei parilla sivulla ollut muuta kun mielipide juttuja ja nekin tylsiä, Eva huokaisi ja laski lehden.

a8e04c8a.jpg

-Minäkin haluan tulla kuulauisaksi, Eva unelmoi ja kirjoitti päiväkirjaansa.

3bd0f57b.jpg

-Kyllä minun elämä on kuitenkin ihanaa, Eva huokaili.

-Niin joo minun pitää lukea kirjat jotka pomo antoi luettavaksi, Eva yhtäkkiä muisti.

c63490d1.jpg

-Ei noita aineita voi yhdistää oho tuossa ylä kulmassahan lukee että EI YHDISTETTÄVIÄ AINEITA en ikinä opi, Eva melkein purskahti itkuun.

cd5cb2c6.jpg

-Jes ylennys kyllä minä opin nämä asiat, Eva riamuitsi töistä tullessaan kun on luonnontieteen opettaja.

65b1328e.jpg

Minne nyt Eva menee?

61c04638.jpg

Tietysti lemmiki liikkeeseen ja ostaa Shipperke Missyn.

-Nyt saadaan viettää sinkku elämää, Eva kuiskasi Missylle kun Enni vahti vierestä.

b49c8f06.jpg

Ja tietysti lyttykuonoja tai Benjamin kopioita.Huoh:(

33626561.jpg

Onneksi Eva ei ole yksin hän saa viettää Missyn kanssa sinkkuelämää.

-Tänne Missy tule tänne, Eva kutsui Missyä.

-Sinusta tulee tosi upea koira, Eva kehui kun Missy tuli luokse.

c4e29b61.jpg

Mutta Eva ei ole vielä oppinut ruokien salaisuuksia.

-Taasko, Eva huokaisi ja söi kärventyneen ruokansa.

5a1a2035.jpg

Pian oli taas työ päivä.

-Mitä minä keksin oppilailleni opetettavaksi, Eva mietti aivonsa puhki.

f6385157.jpg

Väärä ura kysymys ja alennus. Oletteko nähneet saman melkein joka kimppakyydin jolla Eva tulee töistä mukana on Benjami jos ette ole nähnyt katsokaapa tarkasti.

68e86d8c.jpg

-Miksi minun piti viedä ne kersat jonnekkin pelihalliin josta pomo on sanonut sata kertaa että ne ovat laiskojen huvit, Eva manasi itsensä ja alkoi pillittää, mutta mikä oli seurauksena.

e96ae3ea.jpg

Taisin sekoittaa kuvat, mutta tämä sopii tähän.

-Apua tulipalo, Eva kiljui.

Pia palomies kurvasi pihaan ja sammutti tulen.

37641acb.jpg

Tässä meidän ei komea palomies.

79033066.jpg

Eva kyllästyi miesmetsästykseen ja kutsui Benjamin kylään.

-Hei kulta, Eva tervehti.

7e131681.jpg

-Tuota voisitko muuttaa minulle, Eva kysyi?

-Kyllä voin, Benjami vastasi ja toi 18 000 simeleonia ja on tietotavoitteinen ja haluaa sairaalan johtajaksi(lääketiede).En muista horoskooppia ja mieltymyksiä ja inhokkia.

5db39cd5.jpg

-Tuota hauluaisitko lapsia, Eva kysyi.

-Jos sinä haluat niin minäkin haluan, Benjami totesi.

f3d32421.jpg

Onnistuuko puuhat? Tämän jakson kysymys on.

Toivoisin risuja ja ruusuja.